| |
Tuotteet
|
|
Kari-Matti
Piilahti: Parviaisten suku 1. Kaksi uskontoa, monta maakuntaa.
Parviaisten vaiheita 1500-luvulta 1700-luvun alkupuolelle. Hamina
1999. 252 sivua.
Kirjassa kuvataan Parviaisten vaiheet 1500-luvulta isoonvihaan
asti 1700-luvulle. Lähtökotina oli Soisalon saari,
jossa asui 16 Parviaisten ruokakuntaa 1500-luvun puolivälissä.
Sieltä suku hajaantui Pohjois-Savoon, Pohjois-Karjalaan,
ylipäänsä pohjoiseen Pudasjärveä myöten,
yksi joukko myös Pohjanmaalle Soiniin. Periaatteessa kaikki
Parviaiset ovat sukua keskenään.
Kirjaa voi tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi. Hinta jäsenille
on 40 € + postikulut, muille 45 € + postikulut. Kirja
lähetetään postiennakolla.
|
Maija
Parviainen (toim.): Parviaisten suku 2.
Parvviisii Pohjois- ja Raja-Karjalassa 1700-luvulta 1900-luvun
alkuun. Sukuhakemisto. Helsinki 2005. 662 sivua.
Parvviisii kirja on laaja teos Parviaisten karjalaisista
sukuhaaroista. Kirja ei koostu vain julkaistuista sukutauluista.
Ensimmäisessä osassa on laaja historia osuus. Kari-Matti
Piilahden, Marjatta Bellin ja Tuula Kiisken kirjoittamista ajan
ja elinolojen kuvauksista saa monipuolisen kuvan elämästä
1700–1900-lukujen välisenä aikana. Teoksesta välittyy
selvästi kuinka Suomen historian vaiheet ovat vaikuttaneet
Parviaisten eläämään ja Parviaiset ovat vaikuttaneet
monin tavoin Suomen historiaan. Erityisen hienoja ovat sukulaisten
tallennetut muistelot. Kirjan kuvituksena on vanhojen kuvien lisäksi
kauniita lyijykynäpiirroksia, jotka antavat kirjalle miellyttävän
ilmeen. Puolet kirjasta on varattu sukutauluille. Hakemistot on
laadittu huolella ja ne nopeuttavat suunnattomasti paikkojen ja
henkilöiden löytymistä. Kirja on mainio hakuteos
paitsi juuriaan etsiville Parviaisille myös muiden karjalaisten
sukujen sukututkijoille. Tämä on ehdottomasti tutustumisen
arvoinen teos.
Kirjaa voi tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi. Hinta jäsenille 50 € + postikulut, muille 60 € + postikulut. Kirja
lähetetään postiennakolla.
|
Parviaisten suku 3. Par sattoo vuotta Savon Parvijaisia.
Savon Parviaiset on tyypillinen itäsuomalainen suku, josta löytyy maaseutuväestön koko kirjo. Esivanhemmissamme on talollisia, torppareita, loisia ja piikoja sekä renkejä. Parviaiset ovat olleet omalla tavallaan ja panoksellaan mukana Savon historiassa. Sodat ja nälkävuodet ovat aiheuttaneet meillekin surua ja kärsimystä. Teollistumisen myötä, 1800-luvun loppupuolelta lähtien työn perässä on muutettu kaupunkeihin tai jopa ison meren taakse Amerikkaan. Monenlaisista rötöksistä on jouduttu kirkkoherran ripitettäviksi, milloin on rikottu sapattirauhaa, milloin juopoteltu tai tehty aviottomia lapsia. Löytyypä Parviaisista murhapolttaja ja metsärosvokin. Surullisin tutkimuksissa esiin tullut tarina on varmaan nilsiäläisen Britan kohtalo. Irtolaisen elämää vietettyään hänet karkotettiin Siperiaan, jossa Brita sitten murhattiin.
Kirja on jatkoa Kari Matti Piilahden Parviaisten suku 1 -teokselle, jossa sukumme vaiheita on selvitetty 1500-luvulta 1700-luvun alkuun. Nyt ilmestyvässä kirjassa vaelletaan Savon Parviaisten parissa noin 200 vuotta. Tutkimuksen takarajana on pidetty toista maailmansotaa ja perhetauluihin on pyritty ottamaan mukaan 1930-luvulla muodostuneet perheet. Sukutaulusto-osiossa on kaikkiaan 23 sukuhaaraa. Jotkut niistä ovat suuria ja sisältävät tiedot yli tuhannesta henkilöstä, jotkut haarat taas sammuvat miespuolisten jälkeläisten osalta muutamassa sukupolvessa. Useimmat sukuhaarat on pystytty yhdistämään kirjasarjan ykkösosaan. Suurin osa Savon Parviaisista on koillissavolaisia, Riistavedeltä, Kaavilta tai Nilsiästä lähtöisin. Vanhoilta Parviaisalueilta Rantasalmelta ja Leppävirralta alkaa molemmista joitakin sukuhaaroja. Suvun lähtöhenkilöitä on myös Pieksämäeltä, Suonenjoelta, Karttulasta, Kiuruvedeltä ja Sonkajärveltä.
Kirjaa voi tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi. Hinta jäsenille 50 € + postikulut, muille 60 € + postikulut. Kirja
lähetetään postiennakolla. |
| Jouko
Tuhkanen: Parviaisseurassa viiskymmentä vuotta.
Parviaisten Sukuseuran 50-vuotishistoriikki.
”Parviaisseurassa viiskymmentä
vuotta” julkaistiin seuran 50-vuotisjuhlassa. Kirjassa tarkastellaan
seuran syntyhetkiä, sukukokouksia, alueellisia tapaamisia
ja sukuneuvoston toimintaa. Kirjan lopusta löytyvät
luettelot seuran esimiehistä, sihteereistä ja kunniajäsenistä.
Lopuksi tarkastellaan kuinka yleinen sukunimi Parviainen on. Kirja
on tiivis tietopaketti kaikille seuran historiasta ja toiminnasta
kiinnostuneille.
Kirjaa voi tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi.
|
Sisko
Keskinen (toim.): Ne niemet ja vaarat. Pudasjärven
ja taivalkosken Parviaisten sukua. Pudasjärvi 2003. 280 sivua.
Sukutaulut alkavat 1692 syntyneestä Tuomas Matinpojasta,
hänen isä oli Aabraham ja hän oli Heikinpoika.
Saattaapa olla sama Heikki joka meni Puolangan Leipivaaralle ostamaan
viljaa katovuosien jälkeen, jotka alkoivat 1692. Hän
sai ostettua viljaa mutta osti myös hevosen. Hän maksoi
kaiken käteisellä. Mutta rahat olikin varastettu! Näistä
ja muista asioista voitte lukea kirjasta. Kirja sisältää
myös tietoja ja valokuvia suvun henkilöistä ja
siirtolaisuudesta. Amerikan sukua onkin kohtalaisen paljon tiedossa.
Kirjaa voi tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi. Hinta on 20 € + lähetyskulut.
Parviaisten suvun perinneyhdistyksen www-sivut: http://www.einop.eu
|
Parviaisten
parissa -lehti
Parviaisten Sukuseura ry:n jäsenlehti ilmestyy 1–2 kertaa vuodessa. Lehti jaetaan kaikille seuran jäsenille.
> Parviaisten parissa 29/2011 (pdf, 1,18 Mt)
> Parviaisten parissa 28/2010 (pdf, 938 kt)
Irtonumeroita voi
tilata Mikko Parviaiselta, Vehmersalmentie 11, 71310 Vehmersalmi, puh. 044 077 7487, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi. |
| |
|
|
 |
| |
|
|
Parviaisten
vaakunatuotteet |
|
|
Uutta:
T-paidat, eri värejä ja kokoja 14 € |
| Pöytästandaari
50 € |
| Puulautanen
22 € |
| Parviaisten
isännänviiri 100 € |
| Pieni tiimalasi-maljakko
15 € |
| Iso tiimalasi-maljakko
25 € |
| Mutteri-maljakko
20 € |
| Viinilasit
6 kpl 40 € |
| Olutlasit
6 kpl 55 € |
| Iso lasilautanen 15 €, pieni 10 €, yhdessä 20 € |
Vaakunatuotetilaukset
Mikko Parviaiselle, mikko.juhani.parviainen@kuopio.fi |
|
 |
 |
 |
|
|
|
|